Minun Kokoomukseni

Liityin Kokoomukseen lähes 40 vuotta sitten. Silloin Eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö ja stalinistit nostivat päätään yhteiskunnassa. En ollut poliittisesti aktiivinen, vaan urheilu ja iloinen opiskelijaelämä olivat päällimmäisenä. Ilmapiiri oli kuitenkin sellainen, että kantaa oli otettava. Minulle vasemmiston totalitäärinen ajattelu oli vierasta ja päädyin Juffen ringin, Juha Vikatmaan tukijoukon kautta Kokoomukseen. Yksilön kunnioittaminen ja kriittisyys olivat porvarinuorten arvoja ja Juha Rihtniemi edusti uutta ja raikasta ajattelutapaa Kokoomuksessa.

Oli paradoksaalista, että moniarvoisuuden ja kriittisyyden vaatimus johti siihen, että puolueen vanhoillisimmat joutuivat jättämään puolueen. Kannatusta ei voinut kasvattaa pelkästään koti-uskonto-isänmaa teemalla. Kokoomuksesta oli tehtävä moderni keskusta-oikeistolainen puolue, vaikka termi olikin silloin vieras. Kuvaava oli, että Turun eteläisessä vaalipiirissä Kokoomuksella oli kaksi kansanedustajaa ja piirin toiminnanjohtaja pelkäsi, että kaikenlainen huuhaa toiminta vaarantaisi nämäkin paikat. Vikatmaalaisen linjan voitto johti siihen, että kymmenen vuotta myöhemmin Kokoomus sai vaaleissa läpi viisi edustajaa. Valitettavasti Juffe ei olut sitä enää näkemässä.

Turun Yliopiston Ylioppilaskunnassa kokoomusopiskelijat saivat parhaimmillaan 70-luvulla puolet edustajiston paikoista. Kokoomusryhmä ei tietenkään ollut yhtä mieltä kaikista asioista, mutta sallivuus ja yhteinen vihollinen vasemmalla pitivät porukan koossa. Nuoremmat nykypäättäjät eivät oikein tahdo ymmärtää mitä on todellinen poliittinen taistelu, jossa kyseessä oikeasti on yhteiskunnan tuleva linja. Ei meillä yksikään hallituskoalitio enää ole omaisuutta sosialisoimassa tai muutenkaan yhteiskuntarauhaa murentamassa.

Minun Kokoomukseni hyväksyy erilaisuuden ja tukee kriittisyyttä. Valitettavasti aina näin ei ole. Kriittisiä arvioita toiminnasta esittävät ovatkin häiriöksi. Valtaa käyttävät yrittävät välttää äänestyksiä, vaikka ne ovatkin demokratian suola. Olen kouluttanut vuosikaudet nuoria aktiiveja ja kehottanut heitä kriittisyyteen ja haastamaan vanhemmat päätöksen tekijät. Väittelyt ovat nautinto politiikassa. Minusta Ville Itälän ja Jyrki Kataisen puheenjohtajataival osoittaa, että puheenjohtaja pitäisi valita vaalissa hänen itsensä vuoksi. Ville Itälä tuli puheenjohtajaksi ylhäältä annettuna ilman vastaehdokasta, sen sijaan Jyrki Katainen joutuu panemaan kaikkensa peliin tullakseen valituksi. Villellä ei ollut kriisin tullessa kentän tukea, kun taas Jyrki tietää varmasti selustan olevan turvatun tehdessään vaikeita päätöksiä.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on viime vuodet keskustellut aivan liian vähän. Valtaa on käytetty juoksevien asioiden hoidossa, mutta aikaa pohdintaan ei ole ollut riittävästi. Vaikeista asioista ei haluta puhua eikä uusia avauksia tehdä, koska menee niin hyvin. Venettä ei saa keinuttaa. Tosiasia on kuitenkin se, että kansalaiset eivät ole kiinnostuneita hajuttomista ja mauttomista politiikoista. Ihmiset eivät halua valita mitään kokoomusmassaa, vaan itsenäisiä ja osaavia yksilöitä, jotka pystyvät hoitamaan asioita, mutta sanomaan tarvittaessa myös ei.

Olen tehnyt koko aikuisikäni työtä modernin kokoomuslaisen aatteen puolesta. Sen avulla yhteiskunta vaurastuu ja samalla pystytään pitämään huolta heikompiosaisista. Aatteeseeni kuuluu myös oikeus olla eri mieltä ja siitä tulen pitämään kiinni.